Mökkiluonto tutuksi - kännykällä

Lisäsin FAQ-sivun kysymyksistä, joita on tullut eteen, kun esittelemme kirjaamme. FAQ löytyy siis pysyvästi etusivun vasemmasta ylänurkasta tai tästä  linkistä .

Mökkirannaltamme löytyy muutaman metrin matkalta nejä saraa. Esittelin niitä siskoni Kristiinan perheelle. Sarakimppuun tulivat luhtasara, keltasara, jokapaikansara ja tähtisara. Polkusara oli jo lakastunut, ja pitkäpääsara jäi tästä hiukan kauemmas. Ihasteltiin sarojen kauneutta ja graafista muotokieltä. Leena otti taas hienon kuvan! Tähtisara - sormien välissä keskellä - on muuten helppo nimetä, kun kysyy ”katso taivasta vasten ja kerro mitä näet?” Oikea vastaus tuli yhtä aikaa monesta suusta.

Mökkiluonto tutuksi kännykällä -teoksemme haastatteluissa on jo käynyt selväksi, että tiedotusvälineitä kiinnostaa kännykän ja mökin ristiriitaiselta näyttävä suhde ja toisaalta kännykän käyttö kasvien tunnistukseen...  Jälkimmäistä olen toki kokeillutkin, myös kirjassa. Merkittävin tällainen kokeilu, onnistunut sellainen, on Luonto-Portin tunnistustyökalu. Mutta se vaatii kokeilua, opettelua, virheiden sietokykyä, sinnikkyyttä. Täytyy myös tietää esimerkiksi mikä on teriö ja mikä kukinto. Parhaimmillaan voi löytää oikean nimen muutamalla klikkauksella, pahimmillaan voi juuttua pitkään jaamaukseen tietämättä missä on tehnyt virheen. Parasta taitaa olla työkalujen käytön myötä syntyvä ikäänkuin itsestään tapahtuva oppiminen, kun ohjelma osoittaa mitä kasvissa kannattaa katsoa. Kokeillaan yhdellä kasvilla, jonka kuva on yllä. Luonto-Portti tarjoaa mm seuraavia ominaisuuksia. Laitetaan aina aluksi eliömaakunta klikkaamalla paikkaa kartalla. Etelä-Häme. Valitaan aika el

Oli mökkiloman kolmas puuttuvien päivä. Ja taas etsiminen ja löytäminen lyövät kättä ja löydät jotakin muutakin kuin etsit.  Edellisellä reissullalöysit paitsi Suomen komeimman nätkelmän, metsänätkelmän, myös Herralan entisen tiilitehtaan käyrän piipun, joka tuli jo uniin. Nyt uudella reissulla etsit hillan eli muuraimen lehteä, ja löysit kymppiruudultasi hämäläisen suon. Mäkisessä maisemassa suot on piilotettu - ja ojitettu tai ne muutamat harvat  otettu turvetuotantoon. Muuraimen lisäksi havaitsit toisen kymppiruudulta puuttuvan luonnonlajin, vaivaista vaivaisemman vaivaiskoivun. ja tupasvillan ja suopursun, kaikki kuivuudesta kärsivinä.  Netistä kaivoin 1980 päivätyn raportin Hollolan suoselvityksestä, eli GTK:n selvityksen turvetuotannon mahdollisuuksista Hollolassa. Siitä huomasin että jossain mökkimme lähellä pitäisi olla Piimäsillansuo - missä? kansalaisen karttapaikka ei enää kerro. Nyt turvetuotantoalueita täällä on kaksi. Kävin nyt löytämässä hillan Hirvisuon läheltä. Käve

Maahenki kustansi kirjamme! Kuvat ovat Leena Holmströmin, niin myös kannen kuva. Kuva on Hollolan Hahmajärveltä. Kuva on otettu viime kesänä (2017). Ukkosta oli ilmassa. Sateenkaari päättyi Hahmajärveen. Kirjamme kehottaa katsomaan lähelle, lähiluontoon ja kännykkään. Kännykällä voit tehdä mm. lajihakuja ja -listoja. Harrastajan ei tarvitse osata kaiken maailman kasveja, mökkitontti ympäristöineen riittää. Kilometri kanttiinsa, siinä on tutkailemista vuosiksi. Ja kalat saa järvestä onkimatta. Ja uistelemalla jättiläisen palttoonapit. Maahengen sivuille

Helle veti rannalle kahlailemaan. Oli myös sudenkorentojen lempisää. Hukankorento päivysti milloin rantakukalla, milloin ruusuruoholla, syösyi siitä saaliin perään, ja palasi kukalle nauttimaan haukkapalaa. Yhden syöksyn jälkeen järveen putosi iso vaalea perhonen. Se räpiköi pinnalla liikkuen ympyrää. Yritin ottaa kuvaa mutta vaalea perhonen paloi vasten tummaa pintaa. En keksinyt muutakaan, imaisin sen äyskäriin, ja kiikutimme ylämökille. Äyskärissä sain ihailtua sitä sen verran, että se paljastui kehrääjäperhoseksi nimeltä heinähukka.   Mikä tai kuka näitä sattumia luokaan, mutta hukankorento  hyökkäsi siis heinähukan kimppuun. Ruskohukankorennossa onkin jotain hukkamaista, mutta heinähukka ei hukkamaisuudessaan minulle aukene. Kunnon mökkiläisten tapaan puutuimme tapahtumien kulkuun. Julkaisen yrityksemme kuvata heinähukkaa silläkin uhalla että viherpiiperrymme ihan itsestään. Ei ne puuttuvat kuvat vaan ne puheet ja ne äänen sävyt.